Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi / Ikääntyneiden yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuen kotiin annettava hoito

Kuvaus

Omaishoidon tukea voidaan antaa, jos henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee hoitoa tai muuta huolenpitoa. Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 §:n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään hoidettavan hoito-ja palvelusuunnitelmassa.

Kaupungin kanssa sopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Tässä sääntökirjassa tarkoitettu palveluseteli on asiakkaan itse valitsema lakisääteisen lomituksen vaihtoehto, missä enintään 12 tunnin yhtäjaksoinen kotiin annettava tuntilomitus vastaa aina yhtä lakisääteisen lomituksen vapaavuorokautta.

Palveluseteli on vaihtoehto kaupungin omana palveluna tai ostopalveluna järjestämälle lyhytaikaiselle hoitopaikalle.

Liitteet

Lisätiedot

Lisätietoja antaa:

Portaalin käyttöön liittyvissä teknisissä ongelmatilanteissa ota yhteyttä portaalin asiakastukeen:
puh. 010 470 9689 (arkisin klo 9-16)

Rekisteröidy ja kirjaudu sisään hakeutuaksesi palveluseteleiden tuottajaksi. Uusi hakemus -painike aktivoituu, kun olet kirjautunut sisään.